Koulutus kaipaa kunnianhimoa

Suomi tunnetaan yhden­ver­tai­sesta koulu­tuk­ses­taan sekä korkeasta asemastaan Pisa-vertailussa. Mutta olemmeko kuitenkaan riittävän kunni­an­hi­moisia?

Uskon osaamiseen ja sivistykseen. Ensimmäinen mahdollistaa kilpailukyvyn, jälkimmäinen luo pohjan yhtei­söl­li­syy­delle.

Digi­ta­li­saatio muuttaa toimin­ta­ta­poja ja tiedolla toimimista kaikkialla. Enää ei ole kyse muistamisesta tai tiedon hakemisesta vaan analytiikasta ja johto­pää­tösten tekemisestä.

Koulu­tus­po­li­tiik­kamme tarvitsee uskallusta kohdata muuttuva maailma, mutta samalla myös käde­no­jen­nusta kansa­lai­syh­teis­kunnan suuntaan.

TÄLLÄ halli­tus­kau­della eduskunnan käsittelyyn on tulossa monia kilpai­lu­ky­vyl­lemme pohjaa luovia lakipaketteja.

Yksi merkit­tä­vim­mistä on toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi. Se mahdollistaa ammatillisen ja yleis­si­vis­tävän koulutuksen raja-aitojen murtamisen.

Reformi pyrkii vastaamaan elinikäisen oppimisen vaatimuksiin murtamalla keinotekoisia raja-aitoja nuoriso- ja aikuis­kou­lu­tuksen välillä.

Tärkeä osa on myös nyky­ai­kai­sempi oppi­so­pi­mus­kou­lutus, joka olisi houkutteleva niin työantajille kuin opis­ke­li­joil­lekin.

KORKE­A­KOU­LUJEN ja yliopistojen tehtävä on ylläpitää kiinteää suhdetta tieteen ja tutkimuksen sekä inno­vaa­ti­oiden välillä.

Toinen kärki­hank­keista on vahvistaa korke­a­kou­lujen ja elin­kei­no­e­lämän yhteistyötä. Haluamme, että inno­vaa­ti­oil­lamme on mahdol­li­suudet syntyä ja tulla kaupal­lis­te­tuiksi.

Opis­ke­li­joille tulee tarjota mahdol­li­suuksia verkostoitua ja luoda pohjaa tulevaisuuden yhtei­söl­li­selle asian­tun­ti­juu­delle.

VAPAAEHTOISEN sivistystyön tulee saada mahdollisuus haastaa vakiintuneita käytäntöjä. Parhaim­mil­laan se on yhteiskunnan rakenteiden luovan tuhon sydän ja moottori.

On silti hyvä pitää mielessä, ettei kolmas sektori voi täysin korvata julkista sektoria koulutuksen alalla. Hyvin­voin­ti­val­ti­ossa se voi sparrata, kannustaa ja tarjota mahdol­li­suuden uudenlaisen ajattelun synnylle.

Vapaa­eh­toi­suu­teen perustuva kolmas sektori toimii koulutuksen alalla parhaim­mil­laan myös osallistajana. Se tarjoaa konkreettisen mahdol­li­suuden toimia sen hyväksi, minkä itse näemme toimintamme arvoiseksi.

Samaa osallisuuden tunnetta kolmas sektori voi välittää myös lapsille ja nuorille.

SUOMI ansaitsee nyt hyvän pohdinnan koulutuksemme ja sivistyksemme visioista. Kysymyksiä on monia.

Miten me peruskoulussa luomme turval­li­suutta huomioiden yksilölliset tarpeet?

Miten synnytämme toisen asteen koulutuksessa edellytyksiä työl­lis­ty­mi­seen ja jatko­kou­lut­tau­tu­mi­seen? Kuinka turvaamme samalla sen osaamistason, jota tulevaisuuden työnantajat tarvitsevat?

Nyt tehtävillä päätöksillä luodaan tulevaisuutta aina kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Toivon, ettei koulu­tus­kes­kus­telu pirstoutuisi eri eturyhmien väliseksi nokitteluksi.

Suomen on oltava maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Anne Berner
Liikenne- ja viestintäministeri

Toimin Keskustan minis­te­ri­ryh­mässä Opetus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­riön asioiden seurantavastaavana.  Blogi on julkaistu myös Suomenmaa -lehdessä 6.2.2017.