Anne Berner: Vapaaehtoistyö ja kolmannen sektorin murros on mahdollisuus

Anne BernerKuntien tai valtionhallinnon käytettävissä olevin keinoin on yksin kovin vaikea ja usein mahdotontakin vastata hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen lisääntyviin vaatimuksiin ja haasteisiin. Sopimusyhteiskunta-arvot näkyvät mm. ulkoistamisissa: palvelun tarjoaja tekee vain ja ainoastaan sen mitä sopimukseen on kirjattu. Yhteisöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa tehtäisiin se mitä tarve vaatii. Näiden kahden ajattelutavan eroon törmää jatkuvasti kun huomaa, että on asioita, joista vastuu ei kuulu kenellekään.

Kolmas sektori, jolla tarkoitetaan yksityisen sektorin ja julkisen sektorin väliin jäävää yhteiskunnallista sektoria, vastaa yhteiskunnassamme usein juuri tähän haasteeseen, täydentäen yksityistä ja julkista palvelutuotantoa. Lähes jokainen tuntee jonkin vapaaehtoispalvelun, esimerkiksi SPR:n veripalvelun tai Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Kolmannen sektorin tunnuspiirteitä ovat eettisyys, kansalaistoiminta, voittoa tavoittelematon talous ja palkattomuus.

Suomi olisi pulassa ilman vapaaehtoistyötä

Ruralia-insituutin tutkimuksen mukaan pelkästään Mannerheimin Lastensuojeluliiton, 4H-liiton, Pelastusalan Keskusjärjestön ja Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyöstä koituu kansantaloudelle vuosittain yhteensä noin 130 miljoonan euron säästö.

Sopimuspalokunnilla on tärkeä rooli pelastustoimen järjestelmässä. Ne huolehtivat pelastustehtävistä noin 90 prosentin alueella maamme pinta-alasta. Poliisin apuna kadonneiden etsintätilanteissa taas toimii SPR:n kautta laaja joukko vapaaehtoisia. Rikosten uhrien auttamisessa toimii useita eri järjestöjä, samoin lasten ja nuorten auttamisjärjestelmissä. Tarvitsemme myös jatkossa osaavia ja sitoutuneista vapaaehtoisia.

Entä tulevaisuus?

Suomessa järjestöjen toiminta on laajentunut myös palkkatyön suuntaan palvelutuotannon kasvun myötä. Vuonna 2011 järjestökentässä tehtiin palkkatyötä noin 77 000 henkilötyövuoden verran. Vapaaehtoistyön suurimpia haasteita tulevaisuudessa on palkkatyön ja vapaaehtoistoiminnan yhdistäminen siten, että työelämän ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmat tulevat huomioiduksi. Järjestötoiminnan tulisi palvelutoiminnassa toimia samojen työolojen piirissä kuin muukin palkkatyö. Samalla tulisi kuitenkin huolehtia siitä, että toiminnasta ei tule liian byrokraattista ja järjestöille tyypillinen moniäänisyys säilyy.

Nyt on tärkeää tarkastella palvelutuotannon kenttää kokonaisuutena. Kaikilla toimijoilla tulee olla oma selkeä roolinsa, joka tunnistetaan ja jota kunnioitetaan. Tarvitsemme tulevaisuudessa yhä enemmän kaikkien sektoreiden yhteistyötä. Julkisella sektorilla meillä on vahva osaamispohja, yksityisellä sektorilla puolestaan vahvuutemme on kyky dynaamiseen päätöksentekoon ja vapaampien ratkaisumallien hakemiseen. Arvopohjaa, jota tarvitaan, löytyy puolestaan tarkastelemalla kolmannen, voittoa tavoittelemattoman sektorin toimintaa ja sen vuorovaikutussuhdetta sekä julkiseen että yksityiseen sektoriin.

Julkisen sektorin vastuuta ei saa kaataa kolmannen sektorin toimijalle, vaan vastuu on säilytettävä viranomaisella. Kolmannen sektorin toimijoiden resurssit on myös varmistettava. Ilman tarvittavia resursseja vapaaehtoistyön onnistunut järjestäminen ja vapaaehtoisista huolehtiminen ei ole mahdollista.

Ihmisten halu auttaa on suuri. Se kanavoituu järjestötoiminnan kautta organisoidusti ja laadukkaasti. Haasteemme on kehittää viranomaisten, yksityisen sektorin ja järjestöjen välisiä toimintatapoja entistä joustavammiksi ja motivoivimmiksi. Vapaaehtoisten tulee kokea mukana olonsa kannustavaksi. Tällä tavalla saamme osapuolten osaamisen ja osallistumisen kohtaamaan yhteiskuntamme hyväksi.

Anne Berner
Liikenne- ja viestintäministeri

Anne Berner: Henkilöliikennettä on arvioitava kokonaisuutena

Anne BernerHallitusohjelmassa digitalisaation tavoitteina ovat älykkään liikenteen, Mobility-as-a-Service eli Liikenne palveluna -konseptin sekä infrainvestointien uusien rahoitusmallien kehittäminen.

Bordeaux’ssa juuri päättymässä olevan älyliikennekongressin aikana Suomen näyttelyosastolla on vieraillut tungokseen saakka monien maiden hallitusten, yritysten ja järjestöjen edustajia. Kiinnostusta herättivät muun muassa Lappiin perustettava älyliikenteen testialue Aurora sekä Heren kanssa yhdessä kehitetty Nordic Way, jossa testataan autojen keskinäistä viestintää ja liikenteen ohjausta karttateknologiaa hyödyntämällä.

Maamme mielletään liikenteen liikkuvuuden ja mobiilien mallien edelläkävijäksi. Edelläkävijyys onkin tarpeen, koska Suomen kaltaisessa maassa tarvitaan eri liikennemuotojen yhteensovittamista.

Asiakas vaatii yhteisiä kuljetuksia, ympäristöystävällisiä ratkaisuja, valinnanvaraa aikoihin ja hintoihin. Ratkaisu löytyy mobiileista palveluista, jotka sovittavat yhteen aikatauluja, hintoja ja arvioita hiilijalanjäljestä – ja vieläpä suunnittelevat matkan ovelta ovelle. Haja-asutusalueilla palvelujen rakentaminen vaatii valtion tukea, mutta ratkaisut ovat sielläkin digitaalisia.

Meidän on pystyttävä antamaan kansalaisille asiakaslupaus liikennepalvelujen saatavuudesta, palvelusta, kilpailukykyisistä hinnoista ja oikeudesta tehdä itse valintoja. Ollaksemme sanamme mittaisia, meidän on selvitettävä, miten ihmiset Suomessa haluavat liikkua ja arvioitava henkilöliikennettä kokonaisuutena.

Henkilöliikenteen sujuvuuden edistämiseksi ja elinkeinoelämän logistiikkakustannusten alentamiseksi tarvitaan myös uusia ja merkittäviä infrahankkeita, joihin haemme aidosti uusia rahoitusmalleja. Rahoitusjärjestelmäratkaisut valmistuvat ennen vuodenvaihdetta. Uusia hankkeita olisi tarpeen käynnistää jo vuoden 2016 aikana.

Liikenne- ja viestintäministeriössä me rakennamme henkilöliikenteen kokonaiskuvaa. Voidaksemme kehittää palveluja ja luoda kasvua sekä yrittäjyyttä liikenteen sektorille, tulee meidän arvioida kriittisesti rakenteitamme, sääntelyämme ja uskaltaa uudistaa lainsääsäädäntöämme – kaikkia osapuolia kuullen ja kuunnellen.

Olen valmis esittelemään suunnitelmaa loka-marraskuun vaihteessa.

Anne Berner
Liikenne- ja viestintäministeri

Ulla-Maija Urho: Lasten sote

Ulla-Maija UrhoLasten sairauksien hoito, yliopistollinen opetus ja tutkimus tarvitsevat uudet tilat. Tämän tietävät kaikki. Tärkeintä minulle on, että hoitoa saavat kaikki uusmaalaiset lapset tasa-arvoisesti. Vaikeiden harvinaisten sairauksien hoito on koko maassa keskitettävä, jotta osataan hoitaa hyvin. Jos lääkärijärjestelmä ei toimi mielenterveystyön, sosiaalitoimen, lastensuojelun ja koulujärjestelmän kanssa synkronoidusti, hoito ei tapahdu oikea-aikaisesti. Meillä ei ole varaa kuntakohtaiseen lasten sairaanhoitoon. Se lisää eriarvoisuutta. Tarvitaan vahvan lastensairaalan väki parantamaan sairastuneita lapsia.

Meilahdenmäelle ei rakennettaisi vielä pitkään aikaan uutta lastensairaalaa, jos Anne ei olisi ryhtynyt toimeen. Hänellä on uskomaton kyky yhdistää ihmisiä hyvän tekemiseen.

Yhteiskunnan asioihin vaikuttaminen ja julkinen päätöksenteko ovat oma osaamisensa laji. Uuden Lastensairaalan rakentaminen on ollut myös kovan tahdon asia. Anne Berner on ollut näkijä ja tekijä. Hänen johdollaan käynnistettiin säätiömuotoinen rakennushanke ja yksityinen rahankeräys. Yhdessä sairaalahoidosta vastaavien osaajien kanssa on säätiö saanut nopeasti toiminnan suunnitelmat etenemään. Valtiovallan ja kuntayhtymän budjettipäättäjät ovat sitoutuneet valtakunnallisen sairaalan rahoitukseen. Tämä hanke on ainutkertainen meidän ajassamme. Tämä on ollut mahdollista, kun hanke on laajasti kansalaisten hyväksymä. Tahtotilan vahvuus on nojannut Anne Bernerin sitkeyteen ja uskoon Uuden Lastensairaalan valmistumisesta vuonna 2017.

 

Ulla-Marja Urho

Hallituksen puheenjohtaja, HUS

Jorma Terentjeff: Perinteinen teollisuus vähentää väkeä, mitä tilalle?

Jorma TerentjeffSuomen elinkeinoelämän perinteiset tukijalat, metsäteollisuus sekä sähkö- ja metalliteollisuus, ovat viime vuosina siirtäneet toimintojaan rajojemme ulkopuolelle. Yritysten toiminta on laajentunut ja kannattavuus parantunut, mutta työllistävä vaikutus Suomessa on vähentynyt. Näköpiirissä ei ole syitä, miksi toimintoja siirrettäisiin takaisin tänne. Tuotannon pakeneminen koskee myös alihankintateollisuutta.

Samalla tuotekehitys- ja tutkimustyö muuttaa niin ikään pois Suomesta, lähemmäs tuotannollisia yksiköitä. Tuotekehityksen ja tutkimuksen hivuttautumisella muualle on ajan mittaan kielteinen vaikutus suomalaisten korkeakoulujen huippututkimushankkeisiin.

Digitalisaatio ja kiristyvä kilpailu ovat pakottaneet pankit ja vakuutusyhtiöt tehostamaan ja keskittämään toimintojaan. Nettikaupan voimakas kasvu ja kansainvälisen tarjonnan lisääntyminen ovat tuoneet myös kaupan alalle suuria muutoksia. Toimintojen tehostaminen tarkoittaa aina työpaikkojen määrän vähenemistä.

Suomi tarvitsee uusia toimialoja, jotka luovat uusia työpaikkoja ja lisäävät toimeliaisuutta.

Matkailu on globaali kasvuala

Matkailu on globaalisti yksi nopeimmin kasvavista toimialoista. Suomi ei ole vielä kansainvälisesti tunnettu matkailumaa, mutta ala tuo tänne silti jo lähes kuuden miljardin euron verotulot. Matkailualan 27.000 yritystä työllistää yli 180.000 henkilöä. Uusia työpaikkoja on arvioitu syntyvän 50.000 vuoteen 2020 mennessä.

Tähän pääsemiseksi tarvitsemme valtiovallan markkinointitoimia. Suurin osa matkailijoista valitsee ensin maan, johon haluavat tutustua ja vasta sen jälkeen yksittäisen kohteen. Myönteisen ja kiinnostavan Suomi-kuvan luomisessa valtiovallan toimilla on iso merkitys.

Matkailussa perinteisimmät toimialat ovat majoitus- ja ravintolapalvelut, mutta työpaikkoja syntyy yhä enemmän erilaisiin tapahtuma- ja ohjelmapalveluihin. Pohjois-Suomessa merkittäviä työllistäjiä ovat elämyspalveluyritykset, safariyritykset sekä laskettelu- ja maastohiihtokeskukset. Toimiala tarjoaa työtä niin talonrakentajille kuin siivoojillekin, niin hotellien johtajille kuin hiihdonopettajille. Lisäksi matkailu työllistää runsaasti nuoria.

Matkailu on myös erinomaista aluepolitiikkaa, koska se tuo toimeliaisuutta suurten asutuskeskusten ulkopuolelle. Mitä olisivat Kolari, Kittilä, Enontekiö, Kuusamo tai Vuokatti ilman matkailua. Useilla paikkakunnilla on matkailun ansiosta pystytty säilyttämään ja jopa kehittämään kantaväestön kannalta tärkeitä peruspalveluja.

Monissa maissa matkailu nimetty tärkeimpien elinkeinojen joukkoon, mutta meillä sen merkitystä ei ole vielä täysin ymmärretty. Siksi alan kehittämistarpeita ei ole riittävästi huomioitu.

Kansainvälisissä vertailuissa hintatasomme on hyvin korkea. Tätä voidaan kuitenkin korjata. Sähkö on yksi suurimmista menoeristä useimmille toimijoille. Siksi sähköveron tulisi olla sama kuin suurteollisuudella.

Yritysten edustusmenojen vähennysoikeuden karsiminen näkyi välittömästi hiihtokeskusten ravintola- ja majoitusmyynnissä. Alkoholipolitiikan kannalta muutos oli hyvä, mutta työllisyyspolitiikan kannalta huono. Ravintoloiden tulisi myös voida ostaa verottomasti omaan myyntiin tulevat alkoholit. Palvelujen nykyistä alemmalla arvonlisäverolla olisi myös matkailun kannalta suuri merkitys.

Monet pohjoisen matkailukeskukset toimivat valtion mailla. Vaikka maavuokrat ovat näennäisesti kohtuullisella tasolla, niiden osuus yrityksen nettotuloksesta saattaa nousta jopa kymmeneen prosenttiin. Valtio voisi myydä keskusten ydinalueilla olevat maat yrityksille tai kunnille edullisilla rahoitusjärjestelyillä. Kehittyvistä matkailukeskuksista valtio saisi kuitenkin merkittäviä tuloja myymällä tontteja ja rakennusoikeuksia.

Hyvinvointi- ja terveysteknologiassa isot markkinat

Ihmisten kiinnostus omaa hyvinvointiaan kohtaan on avannut suuret markkinat tuotteille, joilla voi seurata kuntoaan ja sen kehittymistä. Suomeen onkin syntynyt ilahduttavasti uusia hyvinvointi- ja terveysteknologian yrityksiä. Joistakin niistä voi tulla omalla alallaan maailmanluokan menestystarinoita – muutamat ovat jo osoittaneet pärjäävänsä kovassa kansainvälisessä kilpailussa.

Suomen väestö ikääntyy nopealla vauhdilla. Terveydenhuollon ja laitoshoidon kustannusten jatkuva kasvu pakottaa etsimään jatkuvasti keinoja, joilla saavutettaisiin säästöjä. Ikäihmisten pitäisi pystyä asumaan mahdollisimman pitkään kotonaan ja laitospäivien määrää vähentää kenenkään turvallisuutta vaarantamatta. Ongelmana on varmistaa kotihoidossa ikääntyvien ihmisten hyvinvointi.

Nokian johdolla Suomeen syntyi langattoman viestinnän, signaalinkäsittelyn ja mittaustekniikan maailmanluokan osaaminen. Pystymme luomaan huikeita menestystarinoita yhdistämällä tämän korkeatasoiseen lääketieteen ja terveydenhoidon osaamiseemme. Muutamat startup-yritykset kehittävät jo potilaiden etävalvontaan liittyviä mobiililaitteita ja niihin liittyviä palveluja. Nämä mahdollistavat terveydentilan ympärivuorokautisen valvonnan. Tämän ansiosta ihmisen tilan seuranta voidaan kotona saada lähes samalle tasolle kuin sairaaloissa.

Suomeen on luotu kiitettävästi erilaisia rahoitusmahdollisuuksia uusille lupaaville hankkeille ja aloittaville teknologiayrityksille. Yliopistolliset sairaalat ovat lähteneet kiitettävästi kehittämään toimintaansa suomalaisten pienten yritysten kanssa. Nyt täytyy pitää huolta, että suuret kansainväliset yritykset eivät tule valtaamaan näitä markkinoita.

Jorma Terentjeff

Jorma Terentjeff on suomalainen teollisuusneuvos.

Ilona Rauhala: Puoluepolitikoinnin sijaan enemmän yhteistyötä

Screen Shot 2015-04-13 at 15.31.42Ilona Rauhala, PsM, on ylimmän johdon psykologiseen valmentamiseen erikoistunut valmennusalan yrittäjä ja tietokirjailija. Ilona rakentaa parhaillaan Eron keskellä –kirjansa jatkeeksi palvelevaa erotilanteen online –palvelua. Eroperheiden statuksen nostaminen on hyvän työelämän teemojen ohella Ilonan missio. Sivuston tehtävänä on tukea elämäntyylissämme ja yhteiskunnassamme yhä useampaa eron läpikäyvää mahdollisimman hyvään eroon. Hyvällä erolla on merkitystä yhteiskuntamme, perheiden, lasten, nuorten ja vanhempien hyvinvoinnille. Tämä tuorein hanke on myös hyvä esimerkki Ilona Rauhalan aikaansaavasta ja verkostoituneesta otteesta yhteiskunnallisen kehittymisen ja ei-poliittisen vaikuttamisen parissa.

Olet erikoistunut johtamisen ja yhteistyön aiheisiin. Miten arvioit politiikan poliittisen johtamisen ja yhteistyön kulttuuria?

En ole erityisen poliittisesti aktiivinen. Voi puhua vain siitä, miltä se näyttää politiikkaa satunnaisesti seuraavalle asiantuntijalle. Näyttää siltä, että politiikassa on hirveän vähän dialogia. Ulospäin poliitikoilta kuuluu liiaksi puhetta, jossa pitäydytään tiukasta puoluepolitikoinnissa ja haukutaan muita puolueita. Politiikasta ei välity yhteistyön ja yhdessä tekemisen henkeä. Se saa politiikan näyttämään monen, myös minun, silmissäni tympeältä. Haluaisin nähdä tässä muutoksen. Suomi on tilanteessa, jossa odotamme eduskunnalta todellakin aiempaa parempaa kykyä tehdä yhdessä ratkaisuja, joita tarvitsemme maamme hyvinvoinnin ja menestymisen vuoksi. Nyt näyttää, että poliitikot pelaavat liiaksi ”pientä peliä”.

Mitä odotat uudelta eduskunnalta seuraavan neljän vuoden aikana?

Odotan

  1. Julkisen sektorin kustannusten kuriin laittamista. Rinnalle on nostettava yksityisiä vaihtoehtoja ja innovatiivisia ratkaisuja. Kasvun ja tehokkuuden on tultava yrityksistä ja niiden innovaatioista, ei julkista sektoria turvottamalla.
  2. Yritysten kannalta ratkaisuja, jotka edistävät Suomen kansainvälistymistä ja vientiä.
  3. Yrittämisen helpottamista esimerkiksi helpottamalla työllistämisen kustannuksia. Tällä hetkellä työllistäminen sitoo pienen yrittäjän liian raskaisiin velvoitteisiin. Arvostan kyllä sitä, että työelämämme säännöt ovat hyvin kehittyneitä, mutta olemme jo menneet yli tarpeellisen. Työllistämisen täytyy kannattaa. Myös yrittäjyyteen liittyvä verotus tarvitsee uudistusta.

Mitä eduskunnan tulisi tehdä yleistyneiden eroperheiden eteen?

Eroperheet ovat nyt jo normaali ja yleinen perhemuoto ydinperheen ohella. Kahden kodin ratkaisut olisi syytä normalisoida myös yhteiskunnallisesti. Asiasta tulisi nostaa tietoisuutta ja tuoda esille hyviä malleja, jotka tukevat eroprosessin onnistumista ja lapsen kahden kodin elämää. Tämä liittyy sekä perheiden, lasten ja aikuisten, lyhyen että pitkän tähtäimen hyvinvointiin ja myös ennakoiviin kustannussäästöihin. Eroriitojen on vähennyttävä. Esimerkiksi Norjassa on malli, jossa eroprosessin käsittelyssä on keskustelussa mukana juristi, sosiaalityöntekijä ja terapeutti. Kannatan ero-isien oikeuksien vahvistamista lapsiinsa. Hyvä, että aiheesta on jo eduskunnassa liikehdintää.

Mihin suuntaan toivoisit suomalaisen koulutuspolitiikan kehittyvän?

Koulutuksen ja työelämän tulisi olla ehdottomasti enemmän integroituneita. Erityisen huolissani olen suomalaisen, vielä tällä hetkellä arvostetun koululaitoksen jälkeen jäämisestä. Olemme nyt kovaa vauhtia tippumassa koulutuksen kärkimaiden joukosta: Digi taalisuusosana koulutustamme on täysin myöhässä! On käsittämätöntä, miten Suomessa huipputason insinööriosaamista ja pedagogista vankkaa laatua ole onnistuttu tätä paremmin yhdistämään. Jos emme ole uudistuvissa koulutusmuodoissa kärjessä, olemme kohta ulkona.

Leena Mörttinen: Tervetuloa, suunnanmuutos

Leena MörttinenNyt pukkaa vaalipaneelia. Media tenttaa poliittisilta päättäjiltä listauksia konkreettisista teoista ja lupauksista. Edellisen vaalikauden virheistä viisastuneina useimmat poliitikot eivät lupaa oikeastaan mitään. Poliittinen realiteetti kun on se, että harva lupaus pitää. Demokratia on usein kompromisseja, ei niitä ”parhaita päätöksiä”.

Vaikka median tehtävä on hakea otsikoita ja keskusteltavaa, poliitikkojen pitäisi nähdä suurempi kuva. Huolimattomat yksinkertaistukset vain konkretian tähden aiheuttavat sen, ettemme kansakuntana näe kokonaisuuksia. Vain kokonaisuuksien kautta meidän on mahdollista käydä aitoa keskustelua ja vaatia todellisia muutoksia ja kehitystä. Yksinkertaistusten asemesta Suomi tarvitsee yhteiskuntafilosofista suunnanmuutosta.

Ensin perustelut. Suomi on hieno ja vauras maa, jonka perusinfrastruktuuri on kunnossa. Ongelmamme ei siis ole surkea lähtötaso vaan nykyisen muutoksen nopeuteen verrattuna liian hidas uudistuminen. Globaali talousmurros rikkoo peruuttamattomasti rakenteita, jotka olivat vanhan mallimme vahvuuksia. Suomesta puuttuu joustavuutta ja reaktionopeutta.

Selitys nykyiselle jäykkyydellemme löytyy historiasta. Suomi joutui muuttumaan avotaloudeksi, kun markkinatalouden esteiden purku käynnistyi maailmanlaajuisesti 1980-luvun puolivälin jälkeen. Monet rakenteistamme – kuten suuruuden ihailu ja ylhäältä sanelu – kuitenkin säilyivät. Avoimet pääomamarkkinat siirsivät talouden painopistettä suljetulta sektorilta vientiteollisuudelle, mutta muutos jäi puolitiehen. Nokian voittokulku poisti loput muutospaineet.

Suomen lamasta nostanut malli alkoi natista kuitenkin liitoksissaan jo 2000-luvun alussa. Nokian alihankintaketjuun kohdistuva paine kasvoi nopeasti ja toiminta siirtyi ulkomaille. Vaihtosuhde lähti alamäkeen. Väestön ikääntyi ja työvoima alkoi huveta. Maailmantalouden noste piti koneen käynnissä aina siihen asti kunnes finanssikriisi alkoi. Sitten Suomen malli alkoi pahasti yskähdellä.

Mitä Suomessa nyt sitten tarvitaan? Ensinnäkin, suomalaiset ansaitsevat oikeuden tavoitella henkilökohtaista menestystä riippumatta tulotasostaan. Kannustinansoja ei pidä hyväksyä missään yhteiskunnan kerroksessa alimmasta tuloluokasta korkeimpaan. Käytännössä mahdollisuudet sosiaaliseen kiertoon ovat viime vuosina Suomessa heikentyneet. Kannustinloukut ovat säilyneet alemmissa tuloluokissa samalla kun ylempiä tuloluokkien ja omistamisen verotuksen progressiota on kiristetty ankarasti. Seuraavan hallituksen on varmistettava sosiaalisen kierron jatkuminen. Ihmisillä läpi koko yhteiskunnan pitää olla kannustimet ja mahdollisuus oman elämänsä jatkuvaan parantamiseen ja henkilökohtaiseen menestymiseen.

Toiseksi, suomalaisen työmarkkinan joustavuutta on parannettava. Vaikka me kaikki suomalaiset päättäisimme tehdä töitä hieman pidempään, yhteinen työvoimapanoksemme on liian niukka. Työperäistä maahanmuuttoa on Suomessa edistettävä tosissaan. Terve yhteiskunta tarvitsee uutta verta ja ajatuksia rajojensa ulkopuolelta. Suomi tarvitsee uussuomalaisia.

Ja viimeiseksi se todella tärkeä asia, jota ilman kaksi edeltävää asiaa johtavat vastakkainasetteluun ja ristiriitoihin: Suomen pitää kehittyä sitoutuneen omistajuuden, yrittäjyyden ja terveen yksityisen riskinoton kansakunnaksi. Talouskasvua ei synny yksinkertaisin poliittisin päätöksin vain muutaman suuren yrityksen turvin. Mitä enemmän ja mitä erilaisempia yrityksiä Suomeen syntyy, sitä parempi Suomelle. Tarvitaan rohkeutta ja lupa vaurastua. Vain visionäärinen, kasvollinen omistaja yhdessä kasvollisten työntekijöittensä kanssa voi globaalin talouden epävarmuuksien keskellä uskaltautua alueille, joille kukaan muu ei ole vielä uskaltanut. Vain näin syntyy uusia työpaikkoja.

 

Leena Mörttinen

Valtiotieteiden tohtori (väitellyt taloustieteestä), Perheyritysten Liiton toimitusjohtaja. Mörttinen on aikaisemmin työskennellyt Suomen Pankissa, Euroopan Keskuspankissa, Nordeassa ja EK:ssa.

Alf Rehn ja Anne Berner: Suomalaisen johtajuuden itsepetos

Anne Berner ja Alf RehnSuomalaisesta johtajuudesta pitää keskustella kriittisemmin, koska tuttu ja helpoiten tunnistettava johtajuus on syypää kurjaan nykytilanteeseen.

On jo klisee todeta, että Suomi on kriisissä. On myös klisee todeta jälleen kerran, että Suomi tarvitsee tässä tilanteessa johtajuutta. Kliseitä tai ei, ne ovat totta. Toteamukset eivät kuitenkaan tarjoa ratkaisua, ja keskustelu johtajuudesta kaipaakin päivitystä.

Johtajuuden kriisi näkyy niin Suomen talouselämässä kuin poliittisessa johtamisessakin. Entisiä menestyksiä, kuten Anttila, myydään pilkkahintaan. Politiikassa kriisi näkyy selvimmin kykenemättömyytenä suurten linjojen vetämiseen. Viime kaudelta epäonnistuneina kaatuivat esimerkiksi sote, kuntauudistus ja toisen asteen koulutukseen liittyvä laki.

Suomalaisesta johtajuudesta pitää puhua nyt huomattavasti kriittisemmin. Eikä se tarkoita toistuvia kertomuksia management by perkeleestä tai satuja suomalaisesta sikaniskajohtajasta, joka ei puhu eikä pussaa. Päinvastoin, nämä tarinat ovat osa ongelmaa.

Johtajuuskeskustelumme on liian pitkään ollut kansallisen identiteetin vahvistamista ja toistoa: viittauksia sotiin ja entisiin menestystarinoihin, jotka toistavat samoja sankaritarinoita. Samaten on viljelty ideaa perisuomalaisesta tekemisestä, jossa mennään eikä meinata. Jossa on reilu meininki, ja jossa suomalaiseen voi aina luottaa.

Historiallisten menestystarinoiden palvominen ja myytit suomalaisista toiminnan miehinä ovat tuudittaneet johtajuuskeskustelumme itsepetoksen tilaan. Keskustelua rajoittaa uskomus siihen, että Suomi voisi huonoina päivinä vain toistaa menestystarinansa johtamisesta ja nousta niiden avulla menestykseen. Samoin elää virheellinen uskomus siitä, että olisimme muita maita toiminnallisempia johtajuudessamme.

Ensimmäinen uskomuksista rakentuu ennustettavalle järjestelmälle, jossa hyvät käytänteet olisivat tehokas tie viedä taloutta ja politiikkaa eteenpäin. Tällöin entiset menestyksemme, kuten viennin kehittäminen ja kansainvälistäminen, olisivat itsessään todiste kyvykkyydestämme.
Viime vuosina olemme nähneet, kuinka teknologian lisäksi liiketoimintamallit, geopoliittinen ympäristö ja yhteiskunnalliset arvot ovat muuttuneet tavoilla, joita on ollut mahdotonta ennakoida. Tällaisessa tilanteessa Suomen johtajuuskeskustelun luottamus entisiin suurtekoihin on este uuden näkemiselle.

Toinen uskomuksista on edellistä ongelmallisempi. Olemme luottaneet myyttiin suomalaisista toiminnan miehinä ja naisina, mahdollisesti hieman suoraviivaisina, mutta ennen kaikkea aikaansaavina johtajina. Todistusaineisto ei näytä samaa. Moni suomalaisyhtiö on muuttunut ainoastaan kriisin kautta ja pakon edessä. Lyömme maailmanennätyksiä siinä, miten monta selvitystä luomme ja miten perusteellisesti pieninkin päätös täytyy tarkastuttaa kolmella komitealla. Uudet lait, joita esitettiin viime vaalikaudella noin 10 000, ovat omiaan lisäämään sääntelyä ja byrokratiaa, ja lisäämään entisestään hallintoa.

Suomalainen yhteiskunta on saavuttanut analysis paralysis -tilan eli asiat on analysoitu siihen pisteeseen, ettei mitään tehdä. Se paljon puhuttu suomalaisen suoraviivainen tekeminen on käynyt harvinaisen vieraaksi. Toisin kuin uskotaan, suomalainen nykyjohtaja on säyseä ja hyväkäytöksinen, suorastaan eurooppalainen. Ehkä onkin niin, ettemme olekaan niitä voimakkaita tekijöitä, joita uskottelemme toisillemme olevamme.

Mitä siis tarvitsemme ja mistä uudessa johtajuudessa on kyse? Tarvitsemme johtajuutta, joka ei jää kiinni uskomuksiin historian tarjoamista johtajuusopeista. Tarvitsemme johtajuutta, joka etsii joustavasti ratkaisuja muuttuvissa tilanteissa. Tarvitsemme johtajuutta, jossa on rohkeutta kokeilla, epäonnistua, myöntää se ja korjata sen mukaan. Näitä ominaisuuksia löytyy jo nuorista. Mutta uuden johtajuuden täytyy nyt tulla osaksi maamme rakentamista ja päätöksentekoa.

Keskeistä johtajuuden uudessa ajattelussa ei ole varmojen reseptien luominen: Johtaminen on kokeilua, kunnes oikea prosessi löytyy edes hetkellisesti. Johtaminen on jatkuvaa oppimista ja sen hyväksymistä, että täydellisyyteen pyrkiminen on itsensä huijaamista. Johtajuus on valmiutta nöyryyteen ja kokeilunhaluun, ei uskoa etukäteen sovittuihin prosesseihin.

Joten kyllä, johtajuutta tarvitaan. Mutta ei sitä tuttua, helpoiten tunnistettavaa johtajuutta, koska se lienee syypää nykytilanteeseen. Tarvitsemme johtajuutta, jossa on päätöksentekokykyä ja valmiutta tehdä asioita kokeilevan kulttuurin kautta.

Alf Rehn
Liiketaloustieteen professori, Åbo Akademi

Anne Berner
Toimitusjohtaja ja yrittäjä, Vallila Interior

Anne Berner: Työelämää ja yhteiskuntaa voidaan uudistaa kokeilun kautta

Anne BernerKokeilukulttuurin ytimessä on yhtä aikaa haastetuksi tuleminen ja toisaalta mahdollisuuksien antaminen

Kokeilukulttuurin idea syntyy perinteisen suunnittelukulttuurin toimintatapojen haastamisesta. Usein pelkkään suunnitteluun pohjautuvan toimintakulttuurin haasteeksi muodostuu prosessien pitkittyminen, päätöksenteon hitaus, ongelmien tuominen keskiöön mahdollisuuksien sijaan, sekä eräänlainen suunnittelu suunnittelun päälle – mikä ajoittain saa aikaan tunteen, että lopulta hukumme suunnittelun ja sen tuomien vaiheiden viidakkoon, emmekä koskaan pääse toteutuksen asteelle.

Suunnittelu, selvitykset ja työryhmät maksavat koko prosessin ajan, ja lopulta kun suunnitelma on valmis, saatetaan todeta, ettei sitä hyväksytä ja joudutaan aloittamaan suunnittelu uudelleen. Lopulta monessa tapauksessa tekemällä käytännön kokeiluja suunnittelun rinnalla, olisi säästetty aikaa, vaivaa ja rahaa ja päästy lopputulokseen tehokkaammin. Samalla olisi kenties opittu ja keksitty jo matkan varrella kehitysideoita, kuinka asia voitaisiin saada toimimaan. Joskus on hyvä testata käytännössä ja oppia tekemisen kautta.

Kokeileminen on luonnollisesti helpompaa yksilötasolla, yrityksissä ja organisaatioissa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, sillä siellä pätevät eri pelisäännöt. Mutta sielläkin voitaisiin ottaa oppia kokeilukulttuurista ja pohtia, voisimmeko jollakin tapaa keventää suunnitteluun pohjautuvia päätöksentekorakenteitamme ja siten haastaa hyvin pitkälliseen suunnitteluun perustuvaa toimintatapaa. Toinen paikka, missä yhteiskunnallinen vallankäyttö voi olla toimimassa kokeilukulttuurin puolesta, on mahdollistaa kokeileminen ihmisten tasolla. Hyvä esimerkki tästä on aikaisemmassa videossa mainitsemani ravintolapäivä, joka on lähelle yksilöä tuleva, hieno tapahtuma – ja toisaalta se on tehnyt paljon koko suomalaiselle ruokakulttuurille, myös kansainvälisesti. Mahdollistaminen tapahtuu tiukkaa sääntelyä purkamalla ja katsomalla sitä, mitä voimme saavuttaa sen sijaan, että tuijotetaan ongelmia.

Kokeilukulttuuri vaatii toimintakulttuurin ja ilmapiirin muutoksen

Kokeilukulttuurin hyviin puoliin kuuluu, että usein asioiden testaaminen käytännössä suunnitteluprosessin rinnalla mahdollistaa nopeuden ja reagoinnin ja tätä kautta monessa tilanteessa pienemmän budjetin. Siten kaikkea ei tarvitse kerralla pistää likoon yhden idean varaan, vaan voidaan hakea oppeja ja suuntaa suurempia päätöksiä kohti. Kokeilukulttuurissa tuleekin ymmärtää päätöksenteon ja prosessin kokonaan erityyppinen rakenne: lähdetään ensiksi pienemmästä kokonaisuudesta liikkeelle ja edetään kohti laajaa mittakaavaa. Näin koko kokonaisuutta ei riskeerata esimerkiksi alkuvaiheen kokeiluissa.

Kokeilukulttuurin aito käyttöönotto vaatii jokaiselta sitoutumista ja ymmärrystä toimintakulttuuria kohtaan. Tärkeintä on ymmärtää, että kaikesta – niin onnistumisista kuin epäonnistumisista – voidaan ottaa opiksi ja joka tapauksessa on mahdollista päästä eteenpäin.

Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vaarana kehittyä kulttuuri, joka sallii ainoastaan onnistumisen. Epäonnistumista fiksumpaa on olla tekemättä päätöksiä – tämä näkyy harmillisen usein muun muassa yhteiskunnallisessa päätöksenteossamme ja poliittisessa kulttuurissamme. Vaikka varovaisuus voi kuulostaa fiksulta strategialta; ”ainakaan ei ole tehty virheitä”, osoittaa viime vuosien kehitys meille sen, että loppujen lopuksi uskalluksen, rohkeuden ja päätöksenteon puute johtaa siihen, että eteenpäin ei ainakaan päästä.

Kokeilukulttuuri antaa mahdollisuuden osallistua

On tärkeää muistaa, että myös kokeilukulttuuri vaatii suunnittelua. Olennaista on se, että suunnittelu toimii aidosti kokeilun rinnalla ja se nähdään välineenä sille, että päästään kokeilemaan käytännössä – suunnittelusta ei pääse tulemaan itse tarkoitus. Kokeilukulttuurissa ymmärretään toisaalta myös se, ettei kaikkea voi eikä kannata suunnitella, vaan toisinaan ideat kannattaa kokeilla käytännössä ja saada konkreettisia kokemuksia.

Eräs kokeilun hyvistä puolista on myös sen osallistava vaikutus: suomalaiset ovat aktiivista ja fiksua kansaa, joilla on paljon ideoita, halua ja osaamista kehittää yhteiskuntaa. Yhteiskunnallinen kehitys voi syntyä kansalaistoiminnasta tai toisaalta sitä voidaan tukea yhteiskunnan hallintoelimistä käsin. Kokeilut, kun ne toteutetaan yhdessä kansalaisten kanssa tai vaikkapa eri sektorien osaamista hyödyntäen, mahdollistavat vaikuttamisen ja toisaalta tekevät ajankohtaisista yhteiskunnallisista kehityskohteista ihmisille läheisempiä, arkisempia ja helpommin ymmärrettäviä.

Anne Berner: Suomi tarvitsee yhteiskuntasopimuksen

Anne BernerEvan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan Suomessa on johtajuusvaje. Väitteeseen on helppo yhtyä – olemme viime vuosina olleet selvitysten luvattu maa, mutta selvitykset eivät ole tuoneet päätöksiä ja niiden seurauksena paljon kaivattuja tekoja.

Suomelle kaivataan selkeä exit-strategia – ulospääsy kierteestä

Mielenkiintoista Evan raportissa on, että kansa tietää mitä pitää tehdä ja on valmis päätösten mukana tuleviin uhrauksiin, mutta kansan viisauteen ei ole uskallettu luottaa. Suomi, pieni pääomaköyhä maa nosti sotien jälkeen itsensä maailman johtavien maiden kärkeen kovalla työnteolla sekä panoksella koulutukseen, sivistykseen ja osaamiseen sekä hyvinvointiin ja terveyteen. Syntyi vahva pohja ja luottamuspääoma yhteiskunnan taseeseen. Viime vuosina luottamuspääomasta on nakerrettu, siitä on vain rippeet jäljellä.

Pitkäjänteisen perheyrityksen näkökulmasta kasvu ei synny vain tahdosta kasvaa, vaan se on keino strategian toteuttamiseksi, joka syntyy siitä että liiketoiminnassa on sisältöä, ihmisillä innostus tekemiseen ja tekemisellä tarkoitus. Menestys tulee vuosien työllä, vahvalla ja luovalla johtajuudella ja kurinalaisella tekemisellä. Onnistuminen syntyy kun joukkueessa on oikeat ihmiset, joilla on tahto kulkea samaan suuntaan ja jotka tuntevat omistajuutta tekemästään työstä.

Päätökset lähtevät yhteisistä tosiasioista, arvoista ja tahtotilaista. Tekemisen on oltava helppoa ja välitöntä, vailla turhaa byrokratiaa. Toiminta keskittyy oleelliseen, yhteisen tavoitteen on oltava olla paras.

Maamme johtamisessa tarvitaan yhteisymmärrys siitä mistä olemme samaa mieltä, sen sijaan että keskitymme erimielisyyksiin. Pienenä kansakuntana meillä on syvällä hyvin yhtenäiset arvot, tavoite ja tahtotila. Meillä on tietoa ja analyysiä riittävästi käynnistääksemme päätöksiä. Tarvitsemme uusia keinoja ja rajat ylittävää yksituumaisuutta kehityksen kääntämiseksi. Lähtökohtana voisi olla omistajuuden tunne sekä asiakaslähtöisyys. Jäljelle jää johtaminen ja sitouttaminen, innostus ja motivaatio palautua maailman parhaaksi maaksi elää, tehdä töitä ja yrittää. Mahdollisuuden tähän tarjoaa yhteiskuntasopimus, jossa politiikka, yrittäjät, ammattiyhdistysliike sekä kolmas sektori sopivat tavoista suomalaisen yhteiskunnan sekä kilpailukyvyn ongelmien ratkaisemiseksi.

Sopimus edellyttää, että kaikki osapuolet ovat mukana talkoissa samalta viivalta, yhteisillä edellytyksillä ja velvollisuuksilla – tällä hetkellä esimerkiksi yrittäjät eivät ole mukana päätöksissä, jotka tehdään kolmikannassa, vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy nimenomaan yrityksiin. Jokaisella osapuolella tulee olla yhtä vahva omistajuuden tunne yhteisestä tekemisestä.

Yhteiskuntasopimuksessa kaikki osapuolet hyötyvät pitkällä aikavälillä, mutta kaikki joutuvat myös luopumaan jostain. Entisenlaista veto-oikeutta ei voi olla, joka asettaa toimijat eri asemaan, vaan neuvotteluosapuoliksi voidaan ottaa vain ne, jotka pystyvät ajattelemaan kansakunnan kokonaisetua. Mikäli palkkaneuvottelut jätetään näistä keskusteluista sivuun, voisiko ay-liike luopua eritysasemastaan sopimuksen synnyttämiseksi?

Sopimuksen tärkein osa on kilpailukyvyn palauttaminen, joka vaatii työelämän kehittämistä ja joustavoittamista ja muun muassa uusia tapoja tuottaa palveluita. Tämä tarkoittaa paikallisen sopimisen kehittämistä, maan tilanteeseen sopivia palkkaratkaisuja sekä investointien vauhdittamista. Tässä valtiolla ja maan hallituksella on iso vastuu. Hallitus takaa ennakoitavan toimintaympäristön, jossa tehtyihin päätöksiin voidaan luottaa. Elinkeinoelämän tarpeet huomioidaan byrokratiaa karsimalla. Ostovoimaa sekä yrittäjyyttä tuetaan verotuksen keinoin. Yritysrahoituksen pullonkauloja avataan tarvittaessa valtion tuella.

Julkisen sektorin sääntelyä tulee purkaa. Kolmannen sektorin roolia yhteiskunnassa kasvatetaan ottamalla se mukaan entistä vahvemmin palvelutuotantoon sekä tuodaan sen missio osaksi yleisiä ajattelumalleja: ajattelu yhteiskunnallisessa päätöksenteossa käännetään aidosti asiakaslähtöiseksi. Julkisen ja yksityisen tuotannon liittoa tuetaan hankintakäytäntöjä järkeistämällä. Yrittäjät ja ammattiyhdistysliike sitoutuvat kehittämään työelämää ja neuvottelukumppaneiksi otetaan kaikenlaiset yrittäjät. Suomessa viedään läpi vuosittain yli tuhat uutta lakia ja säädöstä. Lakien säätämisen sijaan sopimalla asioista yhteisesti helpottaisimme johtamista, keventäisimme hallintoa ja nopeuttaisimme asioiden käsittelyä.

Sekä talouskasvu että yhteiskunnan toimivuus perustuvat luottamukseen tulevaan, johon yhteiskuntasopimus pyrkii. Yhteiskuntasopimus vaatii aivan uutta poliittista johtajuutta ja ilmapiiriä, mikä on sen sekä suurin uhka että mahdollisuus. Kaikkien on sitouduttava toteutukseen. Politiikan on näytettävä, että se pystyy johtamaan maata, koska vähempään Suomella ei ole varaa.

Philip Aminoff: Kasvu syntyy olemassa olevasta

Philip AminoffSuomessa on taipumus ratkaista yhteiskunnan haasteet kolmella tavalla. Suosituin tapa on päättää yhdessä, että haasteita ei ole olemassakaan, tai ei ainakaan sellaisessa mittakaavassa kuin muilla, tai ei ainakaan sellaisessa muodossa, että niihin voitaisiin puuttua välittömästi. Toiseksi suosituin tapa on uusien lakien säätäminen. Kolmas tapa on hallinnollisten rakenteiden muuttaminen.

Jossakin vaiheessa ymmärryksestämme on kadonnut Darwinin havainto lajien hengenjäämisen salasta. Sellaiset lajit jotka sopeutuvat parhaiten ympäristön muutoksiin selviävät ja vahvistuvat. Sellaiset lajit jotka eivät kykene sopeutumaan heikkenevät ja taantuvat. Joustavat pärjäävät paremmin kuin kankeat.

Mikä on sopeutumiskyvyn salaisuus?

Olen vuosien saatossa saanut toimia hyvin monenlaisissa organisaatioissa: yrityksissä, vapaaehtoisjärjestöissä, yliopistomaailmassa ja jopa valtion hallinnossa. Yhdessäkään näissä en ole nähnyt asioiden edistyvän ensisijaisesti sääntöjen, koon, rakenteen tai prosessin voimalla. Sen sijaan hyvin toimivissa organisaatioissa on aina ollut ihmisiä jotka haluavat tehdä työnsä hyvin, kantavat vastuuta ja saavat asioita aikaiseksi.

Suomi tarvitsee muutoksen, joka lähtee yksittäisen ihmisen voimaannuttamisesta niin, että jokainen voi aidosti kokea panoksellaan olevan merkitys ja yhteiskunnallinen hyöty, riippumatta siitä onko hänen työnsä vastikkeellista tai vastikkeetonta ja riippumatta siitä toimiiko hän elinkeinoelämässä, julkisen hallinnon palveluksessa tai siviiliyhteiskunnassa. Tavalla tai toisella meidän on jätettävä taaksemme ajatusmaailma, jossa vain vastikkeelliset suoritukset ovat muiden arvostuksen arvoisia ja jossa korporaatioiden ulkopuolella tapahtuva yksilön aloitteellisuus on niin vaarallista, että sen taltuttamiseksi on parasta kasvattaa jo olemassa olevaa sääntelyviidakkoamme vielä vähän tiheämmäksi.

Suomessa on valtava käyttämätön voimavara kaikessa siinä energiassa, joka jää hyödyntämättä lainsäädäntömme tai virkavastuuhuolten määrittelemän ’ei käy’-psykoosin seurauksena. Jotta Suomi voisi palautua iskukykyiseksi ja aikaansaavaksi yhteiskunnaksi tälle jo olemassa olevalle voimavarannollemme on annettava elintilaa. Tässä olisikin maamme seuraavalle hallitus mitä positiivisin tehtävä: suomalaisten aloitteellisuuden ja toimeliaisuuden mahdollistaminen.

 

Philip Aminoff

Philip Aminoff on suomalainen ekonomi, yrittäjä, yritysjohtaja ja hallitusammattilainen.