Ilona Rauhala: Puoluepolitikoinnin sijaan enemmän yhteistyötä

Screen Shot 2015-04-13 at 15.31.42Ilona Rauhala, PsM, on ylimmän johdon psykologiseen valmentamiseen erikoistunut valmennusalan yrittäjä ja tietokirjailija. Ilona rakentaa parhaillaan Eron keskellä –kirjansa jatkeeksi palvelevaa erotilanteen online –palvelua. Eroperheiden statuksen nostaminen on hyvän työelämän teemojen ohella Ilonan missio. Sivuston tehtävänä on tukea elämäntyylissämme ja yhteiskunnassamme yhä useampaa eron läpikäyvää mahdollisimman hyvään eroon. Hyvällä erolla on merkitystä yhteiskuntamme, perheiden, lasten, nuorten ja vanhempien hyvinvoinnille. Tämä tuorein hanke on myös hyvä esimerkki Ilona Rauhalan aikaansaavasta ja verkostoituneesta otteesta yhteiskunnallisen kehittymisen ja ei-poliittisen vaikuttamisen parissa.

Olet erikoistunut johtamisen ja yhteistyön aiheisiin. Miten arvioit politiikan poliittisen johtamisen ja yhteistyön kulttuuria?

En ole erityisen poliittisesti aktiivinen. Voi puhua vain siitä, miltä se näyttää politiikkaa satunnaisesti seuraavalle asiantuntijalle. Näyttää siltä, että politiikassa on hirveän vähän dialogia. Ulospäin poliitikoilta kuuluu liiaksi puhetta, jossa pitäydytään tiukasta puoluepolitikoinnissa ja haukutaan muita puolueita. Politiikasta ei välity yhteistyön ja yhdessä tekemisen henkeä. Se saa politiikan näyttämään monen, myös minun, silmissäni tympeältä. Haluaisin nähdä tässä muutoksen. Suomi on tilanteessa, jossa odotamme eduskunnalta todellakin aiempaa parempaa kykyä tehdä yhdessä ratkaisuja, joita tarvitsemme maamme hyvinvoinnin ja menestymisen vuoksi. Nyt näyttää, että poliitikot pelaavat liiaksi ”pientä peliä”.

Mitä odotat uudelta eduskunnalta seuraavan neljän vuoden aikana?

Odotan

  1. Julkisen sektorin kustannusten kuriin laittamista. Rinnalle on nostettava yksityisiä vaihtoehtoja ja innovatiivisia ratkaisuja. Kasvun ja tehokkuuden on tultava yrityksistä ja niiden innovaatioista, ei julkista sektoria turvottamalla.
  2. Yritysten kannalta ratkaisuja, jotka edistävät Suomen kansainvälistymistä ja vientiä.
  3. Yrittämisen helpottamista esimerkiksi helpottamalla työllistämisen kustannuksia. Tällä hetkellä työllistäminen sitoo pienen yrittäjän liian raskaisiin velvoitteisiin. Arvostan kyllä sitä, että työelämämme säännöt ovat hyvin kehittyneitä, mutta olemme jo menneet yli tarpeellisen. Työllistämisen täytyy kannattaa. Myös yrittäjyyteen liittyvä verotus tarvitsee uudistusta.

Mitä eduskunnan tulisi tehdä yleistyneiden eroperheiden eteen?

Eroperheet ovat nyt jo normaali ja yleinen perhemuoto ydinperheen ohella. Kahden kodin ratkaisut olisi syytä normalisoida myös yhteiskunnallisesti. Asiasta tulisi nostaa tietoisuutta ja tuoda esille hyviä malleja, jotka tukevat eroprosessin onnistumista ja lapsen kahden kodin elämää. Tämä liittyy sekä perheiden, lasten ja aikuisten, lyhyen että pitkän tähtäimen hyvinvointiin ja myös ennakoiviin kustannussäästöihin. Eroriitojen on vähennyttävä. Esimerkiksi Norjassa on malli, jossa eroprosessin käsittelyssä on keskustelussa mukana juristi, sosiaalityöntekijä ja terapeutti. Kannatan ero-isien oikeuksien vahvistamista lapsiinsa. Hyvä, että aiheesta on jo eduskunnassa liikehdintää.

Mihin suuntaan toivoisit suomalaisen koulutuspolitiikan kehittyvän?

Koulutuksen ja työelämän tulisi olla ehdottomasti enemmän integroituneita. Erityisen huolissani olen suomalaisen, vielä tällä hetkellä arvostetun koululaitoksen jälkeen jäämisestä. Olemme nyt kovaa vauhtia tippumassa koulutuksen kärkimaiden joukosta: Digi taalisuusosana koulutustamme on täysin myöhässä! On käsittämätöntä, miten Suomessa huipputason insinööriosaamista ja pedagogista vankkaa laatua ole onnistuttu tätä paremmin yhdistämään. Jos emme ole uudistuvissa koulutusmuodoissa kärjessä, olemme kohta ulkona.

Leena Mörttinen: Tervetuloa, suunnanmuutos

Leena MörttinenNyt pukkaa vaalipaneelia. Media tenttaa poliittisilta päättäjiltä listauksia konkreettisista teoista ja lupauksista. Edellisen vaalikauden virheistä viisastuneina useimmat poliitikot eivät lupaa oikeastaan mitään. Poliittinen realiteetti kun on se, että harva lupaus pitää. Demokratia on usein kompromisseja, ei niitä ”parhaita päätöksiä”.

Vaikka median tehtävä on hakea otsikoita ja keskusteltavaa, poliitikkojen pitäisi nähdä suurempi kuva. Huolimattomat yksinkertaistukset vain konkretian tähden aiheuttavat sen, ettemme kansakuntana näe kokonaisuuksia. Vain kokonaisuuksien kautta meidän on mahdollista käydä aitoa keskustelua ja vaatia todellisia muutoksia ja kehitystä. Yksinkertaistusten asemesta Suomi tarvitsee yhteiskuntafilosofista suunnanmuutosta.

Ensin perustelut. Suomi on hieno ja vauras maa, jonka perusinfrastruktuuri on kunnossa. Ongelmamme ei siis ole surkea lähtötaso vaan nykyisen muutoksen nopeuteen verrattuna liian hidas uudistuminen. Globaali talousmurros rikkoo peruuttamattomasti rakenteita, jotka olivat vanhan mallimme vahvuuksia. Suomesta puuttuu joustavuutta ja reaktionopeutta.

Selitys nykyiselle jäykkyydellemme löytyy historiasta. Suomi joutui muuttumaan avotaloudeksi, kun markkinatalouden esteiden purku käynnistyi maailmanlaajuisesti 1980-luvun puolivälin jälkeen. Monet rakenteistamme – kuten suuruuden ihailu ja ylhäältä sanelu – kuitenkin säilyivät. Avoimet pääomamarkkinat siirsivät talouden painopistettä suljetulta sektorilta vientiteollisuudelle, mutta muutos jäi puolitiehen. Nokian voittokulku poisti loput muutospaineet.

Suomen lamasta nostanut malli alkoi natista kuitenkin liitoksissaan jo 2000-luvun alussa. Nokian alihankintaketjuun kohdistuva paine kasvoi nopeasti ja toiminta siirtyi ulkomaille. Vaihtosuhde lähti alamäkeen. Väestön ikääntyi ja työvoima alkoi huveta. Maailmantalouden noste piti koneen käynnissä aina siihen asti kunnes finanssikriisi alkoi. Sitten Suomen malli alkoi pahasti yskähdellä.

Mitä Suomessa nyt sitten tarvitaan? Ensinnäkin, suomalaiset ansaitsevat oikeuden tavoitella henkilökohtaista menestystä riippumatta tulotasostaan. Kannustinansoja ei pidä hyväksyä missään yhteiskunnan kerroksessa alimmasta tuloluokasta korkeimpaan. Käytännössä mahdollisuudet sosiaaliseen kiertoon ovat viime vuosina Suomessa heikentyneet. Kannustinloukut ovat säilyneet alemmissa tuloluokissa samalla kun ylempiä tuloluokkien ja omistamisen verotuksen progressiota on kiristetty ankarasti. Seuraavan hallituksen on varmistettava sosiaalisen kierron jatkuminen. Ihmisillä läpi koko yhteiskunnan pitää olla kannustimet ja mahdollisuus oman elämänsä jatkuvaan parantamiseen ja henkilökohtaiseen menestymiseen.

Toiseksi, suomalaisen työmarkkinan joustavuutta on parannettava. Vaikka me kaikki suomalaiset päättäisimme tehdä töitä hieman pidempään, yhteinen työvoimapanoksemme on liian niukka. Työperäistä maahanmuuttoa on Suomessa edistettävä tosissaan. Terve yhteiskunta tarvitsee uutta verta ja ajatuksia rajojensa ulkopuolelta. Suomi tarvitsee uussuomalaisia.

Ja viimeiseksi se todella tärkeä asia, jota ilman kaksi edeltävää asiaa johtavat vastakkainasetteluun ja ristiriitoihin: Suomen pitää kehittyä sitoutuneen omistajuuden, yrittäjyyden ja terveen yksityisen riskinoton kansakunnaksi. Talouskasvua ei synny yksinkertaisin poliittisin päätöksin vain muutaman suuren yrityksen turvin. Mitä enemmän ja mitä erilaisempia yrityksiä Suomeen syntyy, sitä parempi Suomelle. Tarvitaan rohkeutta ja lupa vaurastua. Vain visionäärinen, kasvollinen omistaja yhdessä kasvollisten työntekijöittensä kanssa voi globaalin talouden epävarmuuksien keskellä uskaltautua alueille, joille kukaan muu ei ole vielä uskaltanut. Vain näin syntyy uusia työpaikkoja.

 

Leena Mörttinen

Valtiotieteiden tohtori (väitellyt taloustieteestä), Perheyritysten Liiton toimitusjohtaja. Mörttinen on aikaisemmin työskennellyt Suomen Pankissa, Euroopan Keskuspankissa, Nordeassa ja EK:ssa.

Alf Rehn ja Anne Berner: Suomalaisen johtajuuden itsepetos

Anne Berner ja Alf RehnSuomalaisesta johtajuudesta pitää keskustella kriittisemmin, koska tuttu ja helpoiten tunnistettava johtajuus on syypää kurjaan nykytilanteeseen.

On jo klisee todeta, että Suomi on kriisissä. On myös klisee todeta jälleen kerran, että Suomi tarvitsee tässä tilanteessa johtajuutta. Kliseitä tai ei, ne ovat totta. Toteamukset eivät kuitenkaan tarjoa ratkaisua, ja keskustelu johtajuudesta kaipaakin päivitystä.

Johtajuuden kriisi näkyy niin Suomen talouselämässä kuin poliittisessa johtamisessakin. Entisiä menestyksiä, kuten Anttila, myydään pilkkahintaan. Politiikassa kriisi näkyy selvimmin kykenemättömyytenä suurten linjojen vetämiseen. Viime kaudelta epäonnistuneina kaatuivat esimerkiksi sote, kuntauudistus ja toisen asteen koulutukseen liittyvä laki.

Suomalaisesta johtajuudesta pitää puhua nyt huomattavasti kriittisemmin. Eikä se tarkoita toistuvia kertomuksia management by perkeleestä tai satuja suomalaisesta sikaniskajohtajasta, joka ei puhu eikä pussaa. Päinvastoin, nämä tarinat ovat osa ongelmaa.

Johtajuuskeskustelumme on liian pitkään ollut kansallisen identiteetin vahvistamista ja toistoa: viittauksia sotiin ja entisiin menestystarinoihin, jotka toistavat samoja sankaritarinoita. Samaten on viljelty ideaa perisuomalaisesta tekemisestä, jossa mennään eikä meinata. Jossa on reilu meininki, ja jossa suomalaiseen voi aina luottaa.

Historiallisten menestystarinoiden palvominen ja myytit suomalaisista toiminnan miehinä ovat tuudittaneet johtajuuskeskustelumme itsepetoksen tilaan. Keskustelua rajoittaa uskomus siihen, että Suomi voisi huonoina päivinä vain toistaa menestystarinansa johtamisesta ja nousta niiden avulla menestykseen. Samoin elää virheellinen uskomus siitä, että olisimme muita maita toiminnallisempia johtajuudessamme.

Ensimmäinen uskomuksista rakentuu ennustettavalle järjestelmälle, jossa hyvät käytänteet olisivat tehokas tie viedä taloutta ja politiikkaa eteenpäin. Tällöin entiset menestyksemme, kuten viennin kehittäminen ja kansainvälistäminen, olisivat itsessään todiste kyvykkyydestämme.
Viime vuosina olemme nähneet, kuinka teknologian lisäksi liiketoimintamallit, geopoliittinen ympäristö ja yhteiskunnalliset arvot ovat muuttuneet tavoilla, joita on ollut mahdotonta ennakoida. Tällaisessa tilanteessa Suomen johtajuuskeskustelun luottamus entisiin suurtekoihin on este uuden näkemiselle.

Toinen uskomuksista on edellistä ongelmallisempi. Olemme luottaneet myyttiin suomalaisista toiminnan miehinä ja naisina, mahdollisesti hieman suoraviivaisina, mutta ennen kaikkea aikaansaavina johtajina. Todistusaineisto ei näytä samaa. Moni suomalaisyhtiö on muuttunut ainoastaan kriisin kautta ja pakon edessä. Lyömme maailmanennätyksiä siinä, miten monta selvitystä luomme ja miten perusteellisesti pieninkin päätös täytyy tarkastuttaa kolmella komitealla. Uudet lait, joita esitettiin viime vaalikaudella noin 10 000, ovat omiaan lisäämään sääntelyä ja byrokratiaa, ja lisäämään entisestään hallintoa.

Suomalainen yhteiskunta on saavuttanut analysis paralysis -tilan eli asiat on analysoitu siihen pisteeseen, ettei mitään tehdä. Se paljon puhuttu suomalaisen suoraviivainen tekeminen on käynyt harvinaisen vieraaksi. Toisin kuin uskotaan, suomalainen nykyjohtaja on säyseä ja hyväkäytöksinen, suorastaan eurooppalainen. Ehkä onkin niin, ettemme olekaan niitä voimakkaita tekijöitä, joita uskottelemme toisillemme olevamme.

Mitä siis tarvitsemme ja mistä uudessa johtajuudessa on kyse? Tarvitsemme johtajuutta, joka ei jää kiinni uskomuksiin historian tarjoamista johtajuusopeista. Tarvitsemme johtajuutta, joka etsii joustavasti ratkaisuja muuttuvissa tilanteissa. Tarvitsemme johtajuutta, jossa on rohkeutta kokeilla, epäonnistua, myöntää se ja korjata sen mukaan. Näitä ominaisuuksia löytyy jo nuorista. Mutta uuden johtajuuden täytyy nyt tulla osaksi maamme rakentamista ja päätöksentekoa.

Keskeistä johtajuuden uudessa ajattelussa ei ole varmojen reseptien luominen: Johtaminen on kokeilua, kunnes oikea prosessi löytyy edes hetkellisesti. Johtaminen on jatkuvaa oppimista ja sen hyväksymistä, että täydellisyyteen pyrkiminen on itsensä huijaamista. Johtajuus on valmiutta nöyryyteen ja kokeilunhaluun, ei uskoa etukäteen sovittuihin prosesseihin.

Joten kyllä, johtajuutta tarvitaan. Mutta ei sitä tuttua, helpoiten tunnistettavaa johtajuutta, koska se lienee syypää nykytilanteeseen. Tarvitsemme johtajuutta, jossa on päätöksentekokykyä ja valmiutta tehdä asioita kokeilevan kulttuurin kautta.

Alf Rehn
Liiketaloustieteen professori, Åbo Akademi

Anne Berner
Toimitusjohtaja ja yrittäjä, Vallila Interior

Anne Berner: Työelämää ja yhteiskuntaa voidaan uudistaa kokeilun kautta

Anne BernerKokeilukulttuurin ytimessä on yhtä aikaa haastetuksi tuleminen ja toisaalta mahdollisuuksien antaminen

Kokeilukulttuurin idea syntyy perinteisen suunnittelukulttuurin toimintatapojen haastamisesta. Usein pelkkään suunnitteluun pohjautuvan toimintakulttuurin haasteeksi muodostuu prosessien pitkittyminen, päätöksenteon hitaus, ongelmien tuominen keskiöön mahdollisuuksien sijaan, sekä eräänlainen suunnittelu suunnittelun päälle – mikä ajoittain saa aikaan tunteen, että lopulta hukumme suunnittelun ja sen tuomien vaiheiden viidakkoon, emmekä koskaan pääse toteutuksen asteelle.

Suunnittelu, selvitykset ja työryhmät maksavat koko prosessin ajan, ja lopulta kun suunnitelma on valmis, saatetaan todeta, ettei sitä hyväksytä ja joudutaan aloittamaan suunnittelu uudelleen. Lopulta monessa tapauksessa tekemällä käytännön kokeiluja suunnittelun rinnalla, olisi säästetty aikaa, vaivaa ja rahaa ja päästy lopputulokseen tehokkaammin. Samalla olisi kenties opittu ja keksitty jo matkan varrella kehitysideoita, kuinka asia voitaisiin saada toimimaan. Joskus on hyvä testata käytännössä ja oppia tekemisen kautta.

Kokeileminen on luonnollisesti helpompaa yksilötasolla, yrityksissä ja organisaatioissa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, sillä siellä pätevät eri pelisäännöt. Mutta sielläkin voitaisiin ottaa oppia kokeilukulttuurista ja pohtia, voisimmeko jollakin tapaa keventää suunnitteluun pohjautuvia päätöksentekorakenteitamme ja siten haastaa hyvin pitkälliseen suunnitteluun perustuvaa toimintatapaa. Toinen paikka, missä yhteiskunnallinen vallankäyttö voi olla toimimassa kokeilukulttuurin puolesta, on mahdollistaa kokeileminen ihmisten tasolla. Hyvä esimerkki tästä on aikaisemmassa videossa mainitsemani ravintolapäivä, joka on lähelle yksilöä tuleva, hieno tapahtuma – ja toisaalta se on tehnyt paljon koko suomalaiselle ruokakulttuurille, myös kansainvälisesti. Mahdollistaminen tapahtuu tiukkaa sääntelyä purkamalla ja katsomalla sitä, mitä voimme saavuttaa sen sijaan, että tuijotetaan ongelmia.

Kokeilukulttuuri vaatii toimintakulttuurin ja ilmapiirin muutoksen

Kokeilukulttuurin hyviin puoliin kuuluu, että usein asioiden testaaminen käytännössä suunnitteluprosessin rinnalla mahdollistaa nopeuden ja reagoinnin ja tätä kautta monessa tilanteessa pienemmän budjetin. Siten kaikkea ei tarvitse kerralla pistää likoon yhden idean varaan, vaan voidaan hakea oppeja ja suuntaa suurempia päätöksiä kohti. Kokeilukulttuurissa tuleekin ymmärtää päätöksenteon ja prosessin kokonaan erityyppinen rakenne: lähdetään ensiksi pienemmästä kokonaisuudesta liikkeelle ja edetään kohti laajaa mittakaavaa. Näin koko kokonaisuutta ei riskeerata esimerkiksi alkuvaiheen kokeiluissa.

Kokeilukulttuurin aito käyttöönotto vaatii jokaiselta sitoutumista ja ymmärrystä toimintakulttuuria kohtaan. Tärkeintä on ymmärtää, että kaikesta – niin onnistumisista kuin epäonnistumisista – voidaan ottaa opiksi ja joka tapauksessa on mahdollista päästä eteenpäin.

Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vaarana kehittyä kulttuuri, joka sallii ainoastaan onnistumisen. Epäonnistumista fiksumpaa on olla tekemättä päätöksiä – tämä näkyy harmillisen usein muun muassa yhteiskunnallisessa päätöksenteossamme ja poliittisessa kulttuurissamme. Vaikka varovaisuus voi kuulostaa fiksulta strategialta; ”ainakaan ei ole tehty virheitä”, osoittaa viime vuosien kehitys meille sen, että loppujen lopuksi uskalluksen, rohkeuden ja päätöksenteon puute johtaa siihen, että eteenpäin ei ainakaan päästä.

Kokeilukulttuuri antaa mahdollisuuden osallistua

On tärkeää muistaa, että myös kokeilukulttuuri vaatii suunnittelua. Olennaista on se, että suunnittelu toimii aidosti kokeilun rinnalla ja se nähdään välineenä sille, että päästään kokeilemaan käytännössä – suunnittelusta ei pääse tulemaan itse tarkoitus. Kokeilukulttuurissa ymmärretään toisaalta myös se, ettei kaikkea voi eikä kannata suunnitella, vaan toisinaan ideat kannattaa kokeilla käytännössä ja saada konkreettisia kokemuksia.

Eräs kokeilun hyvistä puolista on myös sen osallistava vaikutus: suomalaiset ovat aktiivista ja fiksua kansaa, joilla on paljon ideoita, halua ja osaamista kehittää yhteiskuntaa. Yhteiskunnallinen kehitys voi syntyä kansalaistoiminnasta tai toisaalta sitä voidaan tukea yhteiskunnan hallintoelimistä käsin. Kokeilut, kun ne toteutetaan yhdessä kansalaisten kanssa tai vaikkapa eri sektorien osaamista hyödyntäen, mahdollistavat vaikuttamisen ja toisaalta tekevät ajankohtaisista yhteiskunnallisista kehityskohteista ihmisille läheisempiä, arkisempia ja helpommin ymmärrettäviä.

Anne Berner: Suomi tarvitsee yhteiskuntasopimuksen

Anne BernerEvan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan Suomessa on johtajuusvaje. Väitteeseen on helppo yhtyä – olemme viime vuosina olleet selvitysten luvattu maa, mutta selvitykset eivät ole tuoneet päätöksiä ja niiden seurauksena paljon kaivattuja tekoja.

Suomelle kaivataan selkeä exit-strategia – ulospääsy kierteestä

Mielenkiintoista Evan raportissa on, että kansa tietää mitä pitää tehdä ja on valmis päätösten mukana tuleviin uhrauksiin, mutta kansan viisauteen ei ole uskallettu luottaa. Suomi, pieni pääomaköyhä maa nosti sotien jälkeen itsensä maailman johtavien maiden kärkeen kovalla työnteolla sekä panoksella koulutukseen, sivistykseen ja osaamiseen sekä hyvinvointiin ja terveyteen. Syntyi vahva pohja ja luottamuspääoma yhteiskunnan taseeseen. Viime vuosina luottamuspääomasta on nakerrettu, siitä on vain rippeet jäljellä.

Pitkäjänteisen perheyrityksen näkökulmasta kasvu ei synny vain tahdosta kasvaa, vaan se on keino strategian toteuttamiseksi, joka syntyy siitä että liiketoiminnassa on sisältöä, ihmisillä innostus tekemiseen ja tekemisellä tarkoitus. Menestys tulee vuosien työllä, vahvalla ja luovalla johtajuudella ja kurinalaisella tekemisellä. Onnistuminen syntyy kun joukkueessa on oikeat ihmiset, joilla on tahto kulkea samaan suuntaan ja jotka tuntevat omistajuutta tekemästään työstä.

Päätökset lähtevät yhteisistä tosiasioista, arvoista ja tahtotilaista. Tekemisen on oltava helppoa ja välitöntä, vailla turhaa byrokratiaa. Toiminta keskittyy oleelliseen, yhteisen tavoitteen on oltava olla paras.

Maamme johtamisessa tarvitaan yhteisymmärrys siitä mistä olemme samaa mieltä, sen sijaan että keskitymme erimielisyyksiin. Pienenä kansakuntana meillä on syvällä hyvin yhtenäiset arvot, tavoite ja tahtotila. Meillä on tietoa ja analyysiä riittävästi käynnistääksemme päätöksiä. Tarvitsemme uusia keinoja ja rajat ylittävää yksituumaisuutta kehityksen kääntämiseksi. Lähtökohtana voisi olla omistajuuden tunne sekä asiakaslähtöisyys. Jäljelle jää johtaminen ja sitouttaminen, innostus ja motivaatio palautua maailman parhaaksi maaksi elää, tehdä töitä ja yrittää. Mahdollisuuden tähän tarjoaa yhteiskuntasopimus, jossa politiikka, yrittäjät, ammattiyhdistysliike sekä kolmas sektori sopivat tavoista suomalaisen yhteiskunnan sekä kilpailukyvyn ongelmien ratkaisemiseksi.

Sopimus edellyttää, että kaikki osapuolet ovat mukana talkoissa samalta viivalta, yhteisillä edellytyksillä ja velvollisuuksilla – tällä hetkellä esimerkiksi yrittäjät eivät ole mukana päätöksissä, jotka tehdään kolmikannassa, vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy nimenomaan yrityksiin. Jokaisella osapuolella tulee olla yhtä vahva omistajuuden tunne yhteisestä tekemisestä.

Yhteiskuntasopimuksessa kaikki osapuolet hyötyvät pitkällä aikavälillä, mutta kaikki joutuvat myös luopumaan jostain. Entisenlaista veto-oikeutta ei voi olla, joka asettaa toimijat eri asemaan, vaan neuvotteluosapuoliksi voidaan ottaa vain ne, jotka pystyvät ajattelemaan kansakunnan kokonaisetua. Mikäli palkkaneuvottelut jätetään näistä keskusteluista sivuun, voisiko ay-liike luopua eritysasemastaan sopimuksen synnyttämiseksi?

Sopimuksen tärkein osa on kilpailukyvyn palauttaminen, joka vaatii työelämän kehittämistä ja joustavoittamista ja muun muassa uusia tapoja tuottaa palveluita. Tämä tarkoittaa paikallisen sopimisen kehittämistä, maan tilanteeseen sopivia palkkaratkaisuja sekä investointien vauhdittamista. Tässä valtiolla ja maan hallituksella on iso vastuu. Hallitus takaa ennakoitavan toimintaympäristön, jossa tehtyihin päätöksiin voidaan luottaa. Elinkeinoelämän tarpeet huomioidaan byrokratiaa karsimalla. Ostovoimaa sekä yrittäjyyttä tuetaan verotuksen keinoin. Yritysrahoituksen pullonkauloja avataan tarvittaessa valtion tuella.

Julkisen sektorin sääntelyä tulee purkaa. Kolmannen sektorin roolia yhteiskunnassa kasvatetaan ottamalla se mukaan entistä vahvemmin palvelutuotantoon sekä tuodaan sen missio osaksi yleisiä ajattelumalleja: ajattelu yhteiskunnallisessa päätöksenteossa käännetään aidosti asiakaslähtöiseksi. Julkisen ja yksityisen tuotannon liittoa tuetaan hankintakäytäntöjä järkeistämällä. Yrittäjät ja ammattiyhdistysliike sitoutuvat kehittämään työelämää ja neuvottelukumppaneiksi otetaan kaikenlaiset yrittäjät. Suomessa viedään läpi vuosittain yli tuhat uutta lakia ja säädöstä. Lakien säätämisen sijaan sopimalla asioista yhteisesti helpottaisimme johtamista, keventäisimme hallintoa ja nopeuttaisimme asioiden käsittelyä.

Sekä talouskasvu että yhteiskunnan toimivuus perustuvat luottamukseen tulevaan, johon yhteiskuntasopimus pyrkii. Yhteiskuntasopimus vaatii aivan uutta poliittista johtajuutta ja ilmapiiriä, mikä on sen sekä suurin uhka että mahdollisuus. Kaikkien on sitouduttava toteutukseen. Politiikan on näytettävä, että se pystyy johtamaan maata, koska vähempään Suomella ei ole varaa.

Philip Aminoff: Kasvu syntyy olemassa olevasta

Philip AminoffSuomessa on taipumus ratkaista yhteiskunnan haasteet kolmella tavalla. Suosituin tapa on päättää yhdessä, että haasteita ei ole olemassakaan, tai ei ainakaan sellaisessa mittakaavassa kuin muilla, tai ei ainakaan sellaisessa muodossa, että niihin voitaisiin puuttua välittömästi. Toiseksi suosituin tapa on uusien lakien säätäminen. Kolmas tapa on hallinnollisten rakenteiden muuttaminen.

Jossakin vaiheessa ymmärryksestämme on kadonnut Darwinin havainto lajien hengenjäämisen salasta. Sellaiset lajit jotka sopeutuvat parhaiten ympäristön muutoksiin selviävät ja vahvistuvat. Sellaiset lajit jotka eivät kykene sopeutumaan heikkenevät ja taantuvat. Joustavat pärjäävät paremmin kuin kankeat.

Mikä on sopeutumiskyvyn salaisuus?

Olen vuosien saatossa saanut toimia hyvin monenlaisissa organisaatioissa: yrityksissä, vapaaehtoisjärjestöissä, yliopistomaailmassa ja jopa valtion hallinnossa. Yhdessäkään näissä en ole nähnyt asioiden edistyvän ensisijaisesti sääntöjen, koon, rakenteen tai prosessin voimalla. Sen sijaan hyvin toimivissa organisaatioissa on aina ollut ihmisiä jotka haluavat tehdä työnsä hyvin, kantavat vastuuta ja saavat asioita aikaiseksi.

Suomi tarvitsee muutoksen, joka lähtee yksittäisen ihmisen voimaannuttamisesta niin, että jokainen voi aidosti kokea panoksellaan olevan merkitys ja yhteiskunnallinen hyöty, riippumatta siitä onko hänen työnsä vastikkeellista tai vastikkeetonta ja riippumatta siitä toimiiko hän elinkeinoelämässä, julkisen hallinnon palveluksessa tai siviiliyhteiskunnassa. Tavalla tai toisella meidän on jätettävä taaksemme ajatusmaailma, jossa vain vastikkeelliset suoritukset ovat muiden arvostuksen arvoisia ja jossa korporaatioiden ulkopuolella tapahtuva yksilön aloitteellisuus on niin vaarallista, että sen taltuttamiseksi on parasta kasvattaa jo olemassa olevaa sääntelyviidakkoamme vielä vähän tiheämmäksi.

Suomessa on valtava käyttämätön voimavara kaikessa siinä energiassa, joka jää hyödyntämättä lainsäädäntömme tai virkavastuuhuolten määrittelemän ’ei käy’-psykoosin seurauksena. Jotta Suomi voisi palautua iskukykyiseksi ja aikaansaavaksi yhteiskunnaksi tälle jo olemassa olevalle voimavarannollemme on annettava elintilaa. Tässä olisikin maamme seuraavalle hallitus mitä positiivisin tehtävä: suomalaisten aloitteellisuuden ja toimeliaisuuden mahdollistaminen.

 

Philip Aminoff

Philip Aminoff on suomalainen ekonomi, yrittäjä, yritysjohtaja ja hallitusammattilainen.

Harri Koponen: Suomesta digitaalisten palvelujen edelläkävijä

Harri KoponenDigitalisoituminen tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että turha työ jätetään tekemättä, ja tarpeellinen tehdään järkevimmällä tavalla. Julkisen sektorin ICT-kehitys ja -ylläpito on erittäin tärkeä osa yhteiskuntaamme, mutta se on osoittautunut kalliiksi ja raskaaksi. On aika vapauttaa suomalainen huippuosaaminen meidän yhteiseksi hyväksemme!

Teemmekö vääriä töitä?

Julkisella sektorilla palvelujen sähköistämiseen laitetaan paljon rahaa ja resursseja. Asiakaspalvelun ja viranomaisten oman tuottavuuden luvataan sen myötä paranevan.

Kehityspaineen edessä koko julkisella sektorilla on siirretty voimavaroja tietotekniseen kehitykseen. Määrittelytyötä, suunnittelua, projektinhallintaa, ylläpitoa, operointia… lähes kaikki työtä, joka ei kuulu viranomaisten perustehtäviin, vaan tehtäviin erikoistuneet organisaatiot tekevät niitä paljon laajemmassa mitassa. Samalla viranomaislähtöinen kehittäminen rajaa väistämättä näkökulmaa ja rytmittää kehityksen vain julkisen kehittämisen tahtiin.

Suomalaiset ICT-yritykset osoittavat jatkuvasti äärimmäisen kilpailluilla kansallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla kykynsä palvella asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti: ne tuottavat palveluja, joita aidosti halutaan käyttää ja niiden pariin hakeudutaan. Haluaisitko sinä hoitaa asioitasi palvelussa, jonka houkuttelevuus ja käytön helppous on Angry Birdsin tai Lupapisteen luokkaa? Vai innostaako kalkeeripaperi tai asetusteksti enemmän?

Yhdessä saavutamme enemmän

Viranomaisen tehtävä on huolehtia julkisen tehtävänsä parhaasta mahdollisesta hoidosta. Paras tapa saada aikaan asiakkaan tarpeista lähteviä, nopeasti ja parhaiden alan käytäntöjen mukaan kehittyviä sähköisiä palveluita on valjastaa palvelun kehittäjiksi parhaat osaajat – suomalaiset kehittäjäyritykset ja yksityiset huippuosaajat.

Parhaiden julkisten palveluiden kehittämiseksi:

  1. Palvelukehityksen lähtökohta on aina tasapuolisesti kaikkien toimijoiden käytettävissä olevat rajapinnat, joiden päälle palvelut rakennetaan (engl. API first).
  2. Suunnitellaan palvelut asiakkaan ja yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta, riippumatta hallinnonalojen rajoista.
  3. Hyväksytään julkiseen käyttöön kaikki viranomaisen vaatimukset täyttävät palvelut.
  4. Viranomaiset kertovat vaatimukset täyttävistä palveluista kansalaisille.

Yksittäisen asiointiprosessin digitalisointi tuottaa kymmenien miljoonien säästöt turhasta työstä, samalla kun asiointikokemuksen laatu kasvaa huikeasti. Yhdessä kansallisten palvelujen digitalisointi tuo lähivuosina miljardien hyödyt koko yhteiskunnan tuottavuuden, julkisen talouden ja suomalaisen työn hyväksi.

Menestys on meidän käsissämme

Tänä vuonna linjataan julkisen kehittämisen periaatteita osana uuden hallituksen ohjelmaa. Tartutaan yhdessä tilaisuuteen ja nostetaan Suomi oikealle paikalleen – takaisin digitalisaation kärkeen!

Harri Koponen

Puheenjohtaja, Kansallisten palvelujen kehittäjät KAPAK ry

Mikael Pentikäinen: Vahvempi luottamus nostaisi Suomen

Screen Shot 2015-03-16 at 15.29.32Kun kirjoitin vuosi sitten ilmestynyttä kirjaani Luottamus (Otava), pohdin tämän tärkeän tunnetilan merkitystä niin yksityisessä elämässä kuin kansakuntien vaiheissa.

Jokainen meistä tietää omasta elämästämme luottamuksen kantavan voiman. Kun tunnemme itse luottamusta, voimme paremmin, uskallamme enemmän ja luotamme enemmän muihin. Kun uskallamme luottaa, koemme työiloa ja saamme enemmän aikaan. Kun meihin luotetaan, saamme siitäkin voimaa.

Siksi luottamus on uusiutuva luonnonvara, jakamalla lisääntyvä voima.

Ja siksi siihen kannattaa panostaa – yksityisessä elämässä, työyhteisössä ja yhteisissä asioissa. Miten paljon parempi maailma olisi, jos meillä olisi jatkuvan epäilyn sijaan enemmän luottamusta? Moni sota jäisi sotimatta, riita riitelemättä, ja moni turha kärsimys kokematta.

Suomen kannalta erityisen tärkeää on vahvistaa luottamusta politiikkaan. Ilman luottamusta Suomi ei palaudu kasvun tielle.

Luottamus politiikkaa kohtaan on viime vuosina horjunut. Sen yksi keskeinen syy on ollut hallituksen heikko kyky saada aikaan päätöksiä. On ollut paljon puhetta ja yritystä, mutta vähän tekoja ja sen myötä tuloksia. Sen seurauksena vaaleissa on mielipidemittausten perusteella luvassa ennen kokemattoman suuria muutoksia.

On erittäin tärkeää, että Suomen uusi hallitus onnistuu palauttamaan kansalaisten luottamusta politiikkaan. Se ei tapahdu itsestään vaan vaatii rohkeita ja linjakkaita päätöksiä Suomen hyväksi. Se vaatii omat lähtökohdat tuntevaa, kuuntelevaa ja arvostavaa politiikkaa.

Erityisen tärkeää työpaikkojen ja kasvun kannalta on yrityselämän luottamuksen vahvistaminen. Jos talouselämässä ei ole luottamusta, ei ole investointeja. Jos ei ole investointeja, ei ole kasvua. Jos ei ole kasvua, ei synny uusia työpaikkoja. Jos ei ole työpaikkoja, ei ole hyvinvointia.

Tämän vuoksi on tärkeää, että politiikassa on yrityselämän lainalaisuuksia ymmärtäviä ihmisiä. Heillä on – parhaimmillaan – elämänkokemuksen tuoma taito nähdä, miten politiikan keinoin palautetaan luottamusta talouteen.

Mutta pelkkä talousymmärrys ei riitä. Pitää olla myös herkkyys ja sydämen sivistys ymmärtää, miten Suomen talous käännetään siten, että heikoimmista pidetään huolta ja jokainen saa reilun mahdollisuuden.

Mikael Pentikäinen

Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja.

Liisa Hyssälä: Kela tukemaan omaishoitajia

Liisa HyssäläSuomessa omaishoito kattaa suuren osan ikäihmisten hoivasta ja sen avulla saavutetaan vuosittain miljardisäästöt palvelumenoissa. Silti Suomi ei yllä kovin korkealle EU-maiden vertailussa, kun arvioidaan omaishoitajille työstä maksettua palkkiota.

Yli 300 000 suomalaista auttaa läheistään selviytymään arjesta kotona. Heistä 60 000 tekee raskasta ja  vaativaa omaishoitotyötä. He hoitavat kotona tavallisesti ympärivuorokauden apua tarvitsevaa läheistään.  Joka kolmas heistä ei saa kunnalta omaishoidon tukea, vaikka olisi siihen oikeutettu. Kuntien vaihtelevat omaishoidon tuen käytännöt ovat johtaneet omaishoitajien epäoikeudenmukaiseen kohteluun.

Omaishoitajien tukeminen olisi taloudellisesti järkevää. Tutkimukset ovat osoittaneet, että omaishoidolla saavutetaan vuosittain miljardisäästöt palvelumenoissa. Pelkästään ikääntyneiden pitkäaikaishoidon menot olisivat kaksinkertaiset ilman omaisten apua. Omaishoidon vaihtoehtona on usein palveluasuminen tai laitoshoito. Niiden menot ovat paljon maksettua omaishoidon tukea suuremmat.

Säästöistä huolimatta monessa kunnassa on leikattu omaishoidon tuen määrärahoja. Moni päätyykin hoitamaan omaistaan ilman omaishoidon tukea, vaikka olisi tukeen oikeutettu. Tilanne on hoitajan kannalta vaikea ja huolena on hoitajan uupuminen. Tuen piirissä oleva hoitaja voi saada jaksamista tukevia palveluja esimerkiksi terveystarkastuksia tai kotiin annettavia palveluja. Epävirallinen omaishoitaja jää yksin, ilman tarvitsemaansa tukea.

Väestön vanhetessa ja hoitoa tarvitsevien määrän noustessa omaishoitolakia on uudistettava. Tulevaisuudessa tarvitaan Kelan ja kuntien yhteistyötä omaishoidon tukemisessa. Jos omaishoidon hoitopalkkion maksaminen siirretään Kelaan, tukeen oikeutetut saavat tuen samoin kriteerein koko maassa. Kuntien tehtävänä olisi tukea omaishoitajan jaksamista. Kaikilla hoitajilla tulisi olla oikeus vapaapäiviin. Tukipalveluja tulisi kehittää vastaamaan tuleviin tarpeisiin. Nykyisin ihmisten elämäntavat ja tarpeet ovat muuttuneet ja omaishoitajatkin tarvitsisivat aikaisempaa joustavampia tukipalveluja. Hoitajilla tulisi olla asuinkunnassaan oma vastuutyöntekijä, jonka tehtävänä olisi seurata hoitajan jaksamista ja palvelutarpeiden muuttumista. Hänen voisi olla yhteydessä myös äkillisissä muutostilanteissa, jotka vaativat nopeaa reagointia, esimerkiksi hoitajan sairastuttua.

Omaishoidon taloudellinen merkitys hoidon menoihin on niin suuri, että siihen pitäisi panostaa nykyistä enemmän. Suomessa omaisten auttamishalu on tutkimuksen mukaan EU-maiden huipputasoa. Silti omaishoidon tukijärjestelmämme on jatkuvien määrärahaleikkausten kohteena ja omaishoitajat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa. Sote-järjestelmää uudistettaessa pitää pyrkiä varmistamaan, että omaiset jatkossakin ovat halukkaita ryhtymään hoitajiksi. Kela on valmis järjestämään hoitopalkkioiden maksamisen yhtäläisin perustein koko maassa.

Liisa Hyssälä

Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä on koulutukseltaan hammaslääketieteen tohtori ja valtiotieteen maisteri. Hyssälä on toiminut Kelan pääjohtajana vuodesta 2010. Ennen tätä hän on toiminut muun muassa Kelan johtajana, sosiaali- ja terveysministerinä (2007–2010), ministerinä työterveysministeriössä (2007), peruspalveluministerinä (2003–2007) sekä kansanedustajana (1995–2010). Ennen politiikkaan siirtymistään Hyssälä toimi kansanterveystieteen opettajana ja tutkijana vuosina 1989–1995, yksityishammaslääkärinä vuosina 1978–1995, terveyskeskushammaslääkärinä 1985–1986 ja sosiaalihoitajana 1971–1974.

Henry Ahlavuo: Työ on tekemisen arvoista, kun kokeiluille annetaan tilaa

 Henry AhlavuoTyöelämässä on jo totuttu puhumaan siitä, kuinka henkilöstö kokee esimiestensä ja yrityksen arvomaailman erityisen tärkeinä. Työnhakijan näkökulmasta pomolla voi olla suurempi merkitys arvostuksen luomisessa kuin itse firmalla. Näitä ratkaisevia arvoja on tuskin koskaan luettu vuosikertomuksista – ne paistavat tekemisestä ja ovat jokaiselle vastaanottajalle henkilökohtaisia. Arvoja punnitaan tosielämässä myös työn muutosta ja epävarmuutta vasten, joka pakottaa jokaisen miettimään omia tavoitteita elämässä koulutuksesta uravalintoihin.

Harvalla meistä on mahdollisuutta valita työnantajaa rivistä. Yrittäjäksi ryhtyminen antaisi yksilölle vapauksia, mutta vaatii ponnisteluja paperityössä ja vielä enemmän uhrauksia kuin palkatuksi tuleminen. Mutta miksemme ottaisi oppia edelläkävijöitä? Omat vahvistuvat asenteemme, vastuun ottaminen ja uskominen omaan työhön voivat hyvin olla syitä paitsi kuplivaan startup-buumiin ja nouseviin aloihin, myös perinteisten yritysten uudistuviin toimintamalleihin ja päivittäiseen työntekoon, jopa siihen miten oma esimies tulevaisuudessa kohtelee. Jo puhutaan, kuinka suuryrityksiinkin imetään ”startup-henkeä” uudistamaan pölyttyneitä rakenteita.

Olen saanut Vallilassa tehdä monia asioita itsenäisesti alusta saakka, ilman kellokortteja tai raportteja. Kuitenkin jokaiseen työpäivän valintaan liittyy odotusarvo ja tunneside, joka ohjaa päätöksiä päivien edetessä. On hienoa onnistua työssä, johon on saanut vaikuttaa itse ja surkeaa epäonnistua idealla jonka puolesta on puhunut, myöskin ihan itse. Luonnostaan ihminen haluaa pelata valintansa voitoksi, oppien virheistä tekemisen kautta.

Olen huomannut etteivät ainoastaan omat arvoni ole muuttuneet vuosien saatossa, vaan myös työnantajan, sillä joka päivä opimme jotain eilisestä, puolin ja toisin. Johtajuuden suurin haaste on saada ihmiset kulkemaan samansuuntaisesti, sillä jokainen voi valita myös toisin. Tämä on mahdollista vain jos jengi bussissa on mukana sekä tunteella että järjellä, ja uskoo työhönsä; voisi sanoa, että tuntee siitä jopa omistajuutta.

Omistajuuden tunne ei ole sen enempää kuin työn arvostamista ja sen kokemista omakseen. Sen synnyttää tekemisen ilo, mutta kestäväksi sen tekee palkitsevuus. Jos työntekijälle ja sen antajalle syntyy projektin päätteeksi voittajafiilis, on työsuhde tuottoisalla pohjalla. Työnantajan on näin ollen täytynyt kokea vastuuta työntekijöistään ja päinvastoin. Sitä suhdetta on Vallilassa ollut luomassa avoin kokeilemisen kulttuuri, jossa annamme tilaa ideoille ja hyödynnämme niistä ne, joihin uskomme. Muutosta ei näin tarvitse ajaa vastahakoisiin työntekijöihin vaan he ajavat sitä itse kehittäen samalla osaamistaan. Tästä kulttuurista uskoisin olevan hyötyä kaikissa yrityksissä, joiden omistajuus kasvollista, mutta myös suuremmassa mittakaavassa, jossa työnantaja on Suomi ja tekijänä sen kansalaiset.

Henry Ahlavuo
Brand manager, Vallila Interior