Tieliikennelain kokonaisuudistus: sujuvuutta ja selkeyttä teille

Anne BernerLehdissä on viime päivinä kirjoiteltu tieliikennelaista ja erityisesti jälleen sanktiojärjestelmän uudistuksesta. On varoiteltu, että uudistus johtaisi liikennerikkeiden nollatoleranssiin ja tältä osin edelleen oikeusturvan romuttumiseen käännetyllä todistustaakalla. Asiaa on syytä selventää.

Tieliikennelakiin tehtävät muutokset eivät sellaisenaan vaikuta siihen, miten valvova viranomainen lakia soveltaa esimerkiksi ylinopeustapauksissa. Niin poliisihenkilöstön suorittaman valvonnan kuin automaattivalvonnan puuttumiskynnyksen määrittää nyt ja vastaisuudessa toimivaltainen viranomainen itse. Olen kirjoittanut tästä jo aiemmin.

Keskusteluissa on myös pelätty nk. hallinnollista sanktiota, vaikka tällainen on jo Suomessa käytössä. Liikenteen osalta sitä käytetään muun muassa kaikille tutussa kunnallisessa pysäköinninvalvonnassa.

Tieliikennelain kokonaisuudistus, tausta ja käsittely

Tieliikennelaki on laki, joka näkyy melkein jokaisen suomalaisen arjessa. Laki koskettaa käytännössä jokaista, niin jalankulkijaa, pyöräilijää kuin tieliikenteen ajoneuvon kuljettajaa. Siksi lakia on valmisteltu erityisen perusteellisesti jo useamman vuoden ajan.

Tieliikenteen sanktioiden tarkoituksena on parantaa lain noudattamista ja siten liikenteen turvallisuutta.  Tämän osana on tärkeää, että kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja jokaisen oikeusturva toteutuu myös käytännössä. Siksi uudistamme samalla liikennerikkomuksia ja -rikoksia koskevaa rangaistusjärjestelmää.

Ehdotetun sanktiojärjestelmän uudistamisen tavoitteena on, että liikennesääntöjen noudattamista voitaisiin valvoa mahdollisimman tehokkaasti. Kun menettelyt kevenisivät, valvontaa voitaisiin kohdistaa sinnekin, minne nykyisen sääntelyn puitteissa poliisin resurssit eivät aina riitä.

Nyt käsiteltävä lakiluonnos on laaja, yli 500 siivua, josta sanktiojärjestelmä on vain pieni osa.

Lakiluonnoksen laaja lausuntokierros päättyi alkukesästä, ja lausuntoja saatiin yli sataviisikymmentä. Lausuntoja lähettivät niin julkishallinto kuin yksityinen sektori sekä yksityishenkilöt. Lausuntoaineistoa käydään nyt ministeriössä huolella läpi. Seuraavassa vaiheessa tarkennettu lakiluonnos tulee eduskunnan käsittelyyn hallituksen esityksenä. Tästäkin on vielä pitkä matka laiksi, sillä vasta tällöin alkaa asian käsittely eduskunnassa ja sen valiokunnissa.

Tieliikenteen sanktiot jatkossa, mikä muuttuisi?

Rikesakkoihin ja sakkomenettelyyn liittyvästä järjestelmästä luovuttaisiin ja säädettäisiin uusi, laaja-alainen tieliikenteen sanktiomaksu, liikennevirhemaksu. Liikenteen rikoksista säädettäisiin edelleen rikoslaissa.

Ajo-oikeuden haltijaa ei jatkossa voisi lähtökohtaisesti määrätä liikennevirhemaksulla rangaistavista teoista ajokieltoon. Näin kohtuutonta sanktiokumulaatiota pyritään välttämään. Ajokielto voitaisiin kuitenkin määrätä eräistä erityisen moitittavista liikennevirhemaksulla rangaistavista teoista, kuten punaisia päin ajamisesta ja reilusta ylinopeudesta.

Uusi virhemaksu olisi rikesakon kaltainen kiinteä maksu ja se määrättäisiin tienkäyttäjälle. Maksun määrä vaihtelisi teon moitittavuuden mukaan 20–400 euron välillä. Virhemaksun määräisi liikenteenvalvoja, yleensä poliisi.

Liikennevirhemaksu olisi mahdollista määrätä myös kuljettajaa selvittämättä tai muuten ajoneuvoa pysäyttämättä automaattisen liikennevalvonnan yhteydessä havaitusta rikkomuksesta. Tällainen ajoneuvokohtainen liikennevirhemaksu lähetettäisiin postitse tai annettaisiin sähköisenä tiedoksiantona.

Ajoneuvokohtaisesta liikennevirhemaksusta vastaisi ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja, haltija, tilapäinen käyttäjä tai käyttövastaava. Todistustaakka siitä, kuka rikkomuksen tekohetkellä oli ajoneuvoa kuljettanut, olisi omistajalla, haltijalla tai tilapäisellä käyttäjällä. Omistaja haltija tai tilapäinen käyttäjä olisivat vastuusta vapaita, jos he saattaisivat todennäköiseksi, etteivät olleet kuljettaneet ajoneuvon rikkomuksen tekohetkellä.

Tieliikennelain kokonaisuudistuksen tavoitteena on siis luoda tulevaa aikaa kestävä lainsäädäntökehys tieliikenteelle, jossa liikennesääntöjen noudattamisen lisääntyminen tekee liikkumisesta kaikille – niin autoilijoille, pyöräilijöille kuin jalankulkijoille – turvallisempaa. Pian tähän joukkoomme liittyvät myös robottiajoneuvot.

Anne Berner
Liikenne- ja viestintäministeri